RAHOLAN PYRKIVÄ
KORIPALLOA KAIKENIKÄISILLE
 
Tämän sivuston ylläpito on lopetettu kesällä 2016, joten ainakin osa tiedoista on vanhentunut!
Ajantasaiset tiedot löytyvät seuramme nykyiseltä sivustolta osoitteesta www.rapy.net
 

 

RAHOLAN PYRKIVÄ ry – koripalloa ja toimintaa kaikenikäisille
 
Raholan Pyrkivä ry on perustettu voimistelu- ja urheiluseuraksi Raholassa Tampereella vuonna 1946. Vuosien saatossa seura on muuttunut voimistelun ja urheilun yleisseurasta koripallon erikoisseuraksi. Koripallo on äärimmäisen monipuolinen, nopea ja tapahtumarikas taitolaji, mikä opastaa harrastajiaan jatkuvan oppimisen ja yrittämisen tielle henkilökohtaisten taitojen kehittämiseksi. Henkilökohtaisten taitojen lisäksi laji auttaa ymmärtämään joukkuekavereiden merkityksen erilaisissa tilanteissa ja eri rooleissa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
 
Seura tarjoaa harrastusmahdollisuuksia asiantuntevassa valmennuksessa 3-vuotiaiden pallokoulusta lähtien, ja siirtyen koripallon alkeiden opettelun kautta nuorten junioriluokkien läpi aina aikuiskoripalloon saakka. Mahdollisuuksia on myös kuntoliikuntaan. Maantieteellisesti toimimme pääasiassa Tampereen läntisellä alueella. Näin ollen on luonnollista, että Raholan Pyrkivän jäsenistö asuu pääosin läntisellä Tampereella (Rahola, Tesoma, Ikuri, Kalkku, Haukiluoma, Tohloppi, Lamminpää, Lentävänniemi, Lielahti, Ryydynpohja, Epilä, Kaarila, Hyhky ja Pispala) sekä läntisen Tampereen naapurissa (Nokia, Ylöjärvi, Siivikkala ja Pirkkala). Myös kauempaa löytyy jonkin verran seuramme jäseniä.
 
Urheiluseurojen tapaan Raholan Pyrkivä toiminta perustuu talkootyöhön kaikilla osa-alueilla, joukkueiden toiminnasta aina hallintoon asti. Joukkueen aloituskokouksessa valittu joukkueenjohtaja organisoi joukkueen toimintaa ja sopii tehtävien jaosta muiden pelaajien kotijoukkojen kanssa. Muodostuneen taustajoukon toiminta vaikuttaa oleellisesti harrastajien mahdollisuuksiin. Valmentaja voi keskittyä puhtaasti olennaiseen: harrastajien toiminnan johtamiseen koripallon parissa. Taustajoukon toiminta koostuu pienistä, mutta välttämättömistä tehtävistä ja vastuista koko joukkueen hyväksi.
 
Yhteistyö seuran ulkopuolisten toimijoiden kanssa synnyttää väistämättä kustannuksia. Kustannukset muodostuvat pääosin salimaksuista, valmentamiseen liittyvistä kehitys- ja toimintakuluista, erotuomari- ja sarjamaksuista sekä toimistokuluista. Kustannukset rahoitetaan talkoilla, Tampereen kaupungin avustuksilla, jäsenmaksuilla ja yritysten sponsorituilla. Joudumme keräämään harrastajilta myös pelaajamaksua.
 
Joukkueet organisoidaan toimimaan käytännöllisiksi koettujen yhteisten toimintaperiaatteiden mukaisesti. Laatukäsikirjan avulla haluamme selkeyttää kaikkien osapuolten odotuksia ja perehdyttää uudet jäsenemme tehokkaasti tehtäviinsä ja toimintaperiaatteisiimme. Laatukäsikirjan avulla yhteistyökumppanit saavat selkeän kuvan toiminnastamme. Laatujärjestelmä auttaa lisäksi tarkastelemaan, arvioimaan ja kehittämään toimintaamme entisestään.
 
Delfin Basket Tournament on yksi Tampereen suurtapahtumista. Turnaus järjestetään yhteistyössä Raholan Pyrkivän ja Tampereen Pyrinnön kesken aina elokuun alussa. Delfin turnaus on perinnettä parhaimmillaan vuodesta 1988 lähtien ja antaa hyvän alkusysäyksen kauden toiminnalle.
 
Raholan Pyrkivä ry on Suomen Koripalloliitto ry:n jäsen. Raholan Pyrkivän joukkueet osallistuvat Suomen Koripalloliiton valtakunnallisiin ja Läntisen alueen sarjoihin. Seuran toimintaa ja jäseniä velvoittavat Suomen lakien lisäksi Suomen Koripalloliiton ja Raholan Pyrkivän säännöt.
 
Raholan Pyrkivän yhteystiedot ja ajankohtaista lisätietoa löytyy verkkosivustolta www.rapy.net. Verkkosivuston sivupalkin Junioriryhmät linkki opastaa tulijoita sopivan aloitusryhmän löytämiseen ja joukkueen yhteystietoihin.
Turvallista matkaa hyvän harrastuksen parissa!
 
Sakari Paloviita
Raholan Pyrkivän puheenjohtaja